Kuukauden opiskelija: Sanna Rask

Published on 20 huhtikuu 2017 by heidi in Aiheeton

0
Olen Sanna Rask, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Mertalan koulusta. Olen opiskellut ja kirjoittanut lyhyen venäjän vuosia sitten aikuislukiossa ja nyt olen kaksi vuotta opiskellut pitkää venäjää. Koulua olen käynyt siitä saakka, kun ekaluokkalaisena aloitin Puistokadun koulussa lähes 30 vuotta sitten. Ensin oppilaana, opiskelijana ja sitten opettajana. Kielet ovat aina kiinnostaneet, mutta kouluaikana energiaa ja aikaa meni harrastuksiin niin, ettei ylimääräisiä kieliä tullut luettua enkun, ruotsin ja saksan lisäksi. Suomen kielestä tulikin sitten ammatti. Olen sitä mieltä, että kielen systeemin ymmärtämisen ja oppimisen perusta on oman äidinkielen hallinta ja uteliaisuus siitä, miten sama asia on muissa kielissä.
Kun aloitin venäjän opiskelun, oli minusta ihanaa opetella uudet aakkoset ja kaunokirjoitus. Oli lohduttavaa, että vaikea asia alkoi kirjaimellisesti kirjaimista, alkeista. Tuosta ovat sisällöt vaikeutuneet vaikkapa pitkiin venäläisestä arkkitehtuurin historiasta kertoviin kappaleisiin, joten jotain kai olen vuosien varrella oppinut.
Haluan opiskella venäjää, koska työssäni kohtaan venäläisiä oppilaita. Olen huomannut, että jotta voin auttaa heitä oppimaan suomea, on minun helpompaa opettaa asiaa, jos ymmärrän jotain heidän kielestään ja varsinkin lause- ja sanaopista. Tykkään myös matkustella, ja Venäjällä pitää hallita edes jotain venäjäksi, pelkällä englannilla ei pärjää.
Työn ohella pitkän kielen opiskelu on aika rankkaa. Pitkä venäjä on jo tosi vaikeaa ja vie paljon aikaa. Läksyihin, esim. uuden kappaleen kääntämiseen, menee helposti pari-kolme tuntia, kun sanasto on jo niin vaikeaa ja lauserakenteet monimutkaisia ja pitkiä. Usein kääntäminen suomeen sanatarkasti onkin lähes mahdotonta. Täytyy soveltaa.
Kielen ja uusien sanojen omaksuminen vie aikaa ja tarvitsee toistoja. Tässä mielessä olen huono opiskelija, olen aika malttamaton ja saatan hermostua itselleni, kun en opi tai ehdi kerrata niin paljon kuin haluaisin. Olen kuitenkin ajatellut niin, että jos tunneilla ehdin ja jaksan käydä ja tehtävät tehdä, se riittää alkuun. Kotityön määrää voi säännöstellä ja ainakin yksi vapaapäivä pitää olla viikossa. Oman edistymisensä saattaa huomata jostain pienistä jutuista, ymmärtää esim. jonkun tekstin sujuvammin tai muistaa jonkun vaikean sanan. Ja joskun osaa neuvoa omalle suomen oppilaalle jonkun jutun venäjän avulla niin, että hän hoksaa sen suomesta heti – se on palkitsevaa.
Kurssitettu lukio-opiskelu on näin vaikean oppiaineen kanssa hankalaa. Jos on monta jaksoa välissä, jolloin lähiopetusta ei ole, meinaa ote lipsua ja asiat unohtua ihan kokonaan. Parempi olisi, jos tunteja olisi koko lukuvuoden ajan vähintään yhden kerran viikossa. Olisi tasaisempaa toistoa ja ei tulisi lomailtua kirjan äärestä. Jos aion ensi keväänä osallistua ylioppilaskirjoituksiin, ei kirjoja voi pakata kesälomaksikaan kaappiin, sillä asiat unohtuvat todella nopeasti. Altistuminen venäjän kielelle on lopulta aika vähäistä oppikirjan ulkopuolella. Televisiosta ei juurikaan tule venäjänkielistä ohjelmaa ja kaunokirjallisuuden lukemiseen ei kielitaito oikein vielä riitä. Onneksi ystäväni opskelee kanssani yhtä aikaa ja häneltä saan paljon apua ja kannustusta opiskelussa. Yhdessä on mukavampaa ihmetellä uusia asioita!
Vaikka opiskelu onkin aikaa vievää, on se silti mukava harrastus ja meillä on mukava porukka tunneilla. Kielten opiskelu ei koskaan mene hukkaan ja onhan tämä aika tehokasta aivojumppaa. Muut hommat ja työasiat unohtuvat, kun huomaa neljättä kertaa tunnin sisällä etsivänsä yhtä ja samaa sanaa sanakirjasta. Silloin meinaa epätoivo iskeä, mutta jospa sen sitten viidennellä kerralla muistaisi.

Comments are closed.