Kuukauden opiskelija: Aino Kainulainen

Published on 03 toukokuu 2017 by heidi in Aiheeton

0

Olen Aino Kainulainen, Savonlinnasta.  46 vuotta sitten kirjoitin ylioppilaaksi Sonkajärven yhteislyseosta, sairaanhoitajaksi valmistuin 1974 ja terveydenhuollon maisteriksi 1991.  Nyt olen 66-vuotias. Työuraa on takana sairaanhoitajana, terveydenhuollon opettajana ja nyt jo 20 vuotta hyvinvointialan yrittäjänä. Eläkkeelle jääminen on ajankohtaista muutaman vuoden kuluessa.

Aikuislukiossa aloitin espanjan opiskelemisen syksyllä 2014 ja tänä keväänä osallistuin ylioppilaskirjoituksiin. Tuloksia mielenkiinnolla odottelen, mutta alustavasti näyttää siltä, että kirjoitukset menivät ainakin keskitasoa, ehkä jopa hiukan paremmin.

Silloin vuosikymmeniä sitten kirjoitin ruotsin, englannin ja lyhyen saksan.  Englannin kieli muodostui työelämässä eniten käytetyksi kieleksi, saksan taitojen ruostuessa täysin ja melkein samoin kävi ruotsillekin.  Oli mielenkiintoista huomata, että ensimmäisen espanjan opiskeluvuoden aikana saksan kielen sanat kummallisesti aktivoituivat. Aina kun pyrin sanomaan jotakin espanjaksi, niin ensimmäisenä pulpahti mieleen saksan sanoja. Nyttemmin saksa on jäänyt taka-alalle, mutta ruotsin kieli tuntuu helpolta. Ruotsinkielisten kollegoiden kanssa olen aina halunnut puhua englantia, mutta nyt mielellään ruotsia. Aivotutkijat varmaan osaisivat ehkä selittää tätä ilmiötä.

Yli 15 vuotta sitten puhuin usein, että ”jos vielä joskus vanhemmalla iällä opiskelen jotakin uutta kieltä, niin se on espanja”.  En oikein osaa selittää, mistä tällainen unelma aikoinaan syntyi. Kymmenen vuotta sitten asuessani silloin Jyväskylässä ilmoittauduin yhtenä syksynä kansalaisopiston espanjan kurssille ja hankin jo kirjatkin, mutta työkiireiden vuoksi en ehtinyt yhdellekään tunnille. Myöhemmin hankin noihin kirjoihin liittyvät CDt. Vuosien mittaan kuuntelin niitä muutaman kerran, mutta ei siitä mitään kielitaitoa syntynyt.

Olin asunut Savonlinnassa jo neljä vuotta, kun huomasin ilmoituksen aikuislukion opiskelumahdollisuuksista ja ilmoittauduin heti espanjaa opiskelemaan.

Poikkeuksetta jokainen, jonka kanssa on tullut puheeksi espanjan opiskeluni, on esittänyt sen saman kysymyksen ”aiotko sitten eläkkeellä muuttaa Espanjaan asumaan”. Joka kerta vastaukseni on ollut, ettei minulla ole ollenkaan sellaisia suunnitelmia. Jokin siinä kielessä on kiehtonut ja kun pääsi opiskeluun sisälle, niin voi sanoa, että ”opiskelu vei mennessään” ja intoa vain lisäsi loistava opettaja sekä samanhenkinen opiskelukaveri, jonka kanssa innostuimme yhdessä opiskelemaan myös kesäisin ja kurssittomina aikoina. Tapasimme parin viikon välein vuorotellen toistemme kotona ja sovimme aina, mitä tehtäviä ja kappaleita teemme seuraavaan tapaamiseemme mennessä. Tämä selvästi auttoi meitä molempia ikääntyviä opiskelijoita pysymään kiinni opinnoissa. Täytyy nimittäin myöntää, että muisti ei todellakaan toimi enää yhtä hyvin kuin nuorempana. Paljon enemmän toistoja joutuu tekemään, että oikeasti oppii muistamaan sanoja ja kielioppiasioita.

Nykyisin televisiosta tulee etsittyä espanjankielisiä ohjelmia ja sarjoja ja on palkitsevaa huomata, että koko ajan niistä oppii ymmärtämään enemmän ja enemmän. Innolla odotan myös syyskuussa matkaa Madridiin työkonferenssiin. Tuohon matkaan liittyen sen perinteisen ”una cerveza, por favor” lisäksi tavoitteenani on pystyä ihan kohtuullisesti kommunikoimaan espanjaksi.

Lämpimästi kannustan kaikkia etsimään ja löytämään aikuislukion monipuolisesta kurssitarjonnasta itseä kiinnostavia kursseja ja rohkeasti vaan osallistumaan. Aluksi ne opiskelutaidot saattavat tuntua olevan hukassa, mutta kyllä ne sieltä löytyvät ja ne ei-aktiiviset aivoalueetkin aktivoituvat kivasti. Oppimisen ilo on yksi suurimmista iloista!

 

 

 

 

Comments are closed.