Suomalaiset opettajat valokeilassa

New Yorkissa 16.–17.3. pidettyyn kansainväliseen opettajuusseminaariin oli kutsuttu Pisa-tutkimusten parhaimmisto. Paikalla oli opetusministeriöiden ja opettajajärjestöjen johtajia 16 maasta keskustelemassa opettajuudesta ja koulutuksesta. Seminaarissa oli kaikkiaan 350 osallistujaa.

- Oli huimaa ja ylpeää olla edustamassa suomalaista koulua ja opettajia. Tuskin missään seminaarissa Suomi on mainittu hyvänä esimerkkinä vähintään puolen tunnin välein. Suomalainen koulutus nostettiin maailmanluokkaan lukuisissa puheenvuoroissa, kertoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Osallistujia kiinnosti erityisesti, miten Suomi on onnistunut kehittämään koulua ja opetusta yhteistyössä ministeriön kanssa. Puheenjohtaja Olli Luukkainen ja ministeri Henna Virkkunen saivatkin vastata lukuisiin kysymyksiin opettajajärjestön ja ministeriön yhteistyöstä koulujen johtamisessa ja kehittämisessä. Kiinnostusta herätti myös suomalainen opettajankoulutus.

OECD, USA:n opetusministeriö ja USA:n opettajajärjestöt NEA ja AFT sekä opettajien maailmanjärjestö EI (Education International) isännöivät ensimmäistä kansainvälistä opettajuusseminaaria, jossa olivat läsnä sekä osanottajamaiden opettajajärjestöt että ministerit.

Lähde: http://www.oaj.fi