Opetushallituksen Kielitivoli-kehittämishanke osoittaa, että kielten opiskelua voidaan monipuolistaa suhteellisen yksinkertaisin paikallisin toimenpitein, jos vain halutaan. Kielten opiskelun yksipuolistuminen ei aina johdu siitä, että kieliä ei haluttaisi opiskella. Kyse on myös siitä, mitä ja miten niitä halutaan tarjota.
Opetushallitus käynnisti keväällä 2009 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämistyön, Kielitivolin. Toimintaan tuli tuolloin mukaan 47 kuntaa, yksi neljän kunnan muodostama verkosto sekä viisi yksityistä koulua. Tavoitteena oli lisätä oppilaiden mahdollisuuksia opiskella englannin ohella muitakin vieraita kieliä, ennen kaikkea saksaa, venäjää, ranskaa ja espanjaa, mieluiten jo peruskoulun alaluokilla.
Hankkeen piirissä oli kuntia ja kouluja eri puolilta maata ja toiminta kattoi lähes puolet kaikista perusopetusikäisistä oppilaista. Valtion erityisavustusta kielten opetuksen monipuolistamiseen jaettiin runsaat 1,6 miljoonaa euroa.
Työ tuotti tulosta. Jo syksyllä 2009 oli valtionavustusta saaneiden kuntien ja koulujen toteutuneissa vapaaehtoisen kielen valinnoissa havaittavissa nousua, kun vastaavat luvut muissa kunnissa ja kouluissa laskivat. Seuraavassa kaaviossa näkyvät vapaaehtoisen pitkän kielen (A2-kieli) valintaprosentit Kielitivoli-kunnissa ja –kouluissa sekä muissa kunnissa ja kouluissa ennen Kielitivolin käynnistymistä ja muutama kuukausi toiminnan käynnistymisen jälkeen:
Työtä tukivat lisäksi
· Opetushallituksen tarjoama mittava täydennyskoulutusohjelma (noin 350 kielten opettajaa osallistui)
· Kielitivoli-tiedotuskampanja, johon liittyivät verkossa pelattavat kielipelit
· Kielten opettajille tarkoitettu verkkoyhteisö johon on kirjautunut jo runsaat 1000 opettajaa.
Syksyllä 2010 toteutetun seurantakyselyn mukaan tärkeimpiä edellytyksiä tulosten syntymiseksi olivat, että:
· hallinto eli kunnan koulutoimi luo hyvät edellytykset monipuolisille kielivalinnoille. Paikallinen kieliohjelma suunnitellaan niin, että oppilaille tarjotut valintamahdollisuudet ovat realistisesti toteutettavissa ja kaikki koulut sitoutetaan edistämään ohjelmaa.
· kielten aloittamiseen vaadittavat minimiryhmäkoot ovat riittävän alhaiset.
· oppilaat ja vanhemmat saavat riittävästi asianmukaista tietoa kielten opiskelusta.
· koteja informoidaan paikallisesta kielitarjonnasta jo perusopetuksen alkaessa.
· oppilaat saavat ennen kielivalintojen tekemistä tutustua tarjolla oleviin kieliin.
· rehtorit, luokanopettajat ja oppilaan ohjaajat ovat selvillä kieltenopetuksen tavoitteista ja heillä on ajanmukainen käsitys kielten opiskelusta.
Opettajat ovat arvostaneet mahdollisuutta toimia verkostoissa, jakaa kokemuksia, kehittää uusia toimintatapoja ja saada vertaistukea. Seurantakyselyn vastauksista voi kuitenkin päätellä, että kielten opettajat eivät koe aina saavansa rehtorin ja muiden opettajien tukea kielivalintojen monipuolistamiselle. Oppilaiden vähäiset opiskeluhalut saivat huomattavasti vähemmän mainintoja.
Koulut saattavat pikemminkin jarrutella kuin rohkaista oppilaita, jotka olisivat innostuneita erityisesti vapaaehtoisesta pitkästä kielestä: muistutetaan, että edessä on pitkä ja raskas tie, jolle kaikilla ei ole edellytyksiä, ja että innostus voi hiipua matkan varrella. Opetus toteutetaan usein ns. reunatunteina varhain aamulla tai iltapäivän viimeisinä tunteina, minkä oppilaat kokevat raskaana.
Jos oppilaita kootaan oppitunneille useasta koulusta, saattaa kunta jättää kuljetuksen järjestämättä ja edellyttää, että vanhemmat kuljettavat lapsiaan näille tunneille. Menettely on ristiriidassa perusopetuslain kanssa, jonka mukaan koulumatkoista aiheutuvia kustannuksia ei pääsääntöisesti jätetä huoltajien vastuulle.
Tämä seuranta koski vain keväällä 2009 valtionavustuksen saaneita kuntia ja kouluja. Sittemmin mukaan on liittynyt lukuisia uusia opetuksen järjestäjiä, joiden joukossa on paljon keskisuuria ja pieniä kuntia. Jatkoseurannan tuloksia on odotettavissa vuoden 2012 alussa.
Lisätietoja Opetushallituksessa:
Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta, puh. 040 348 7269
Lähde: http://www.oph.fi