Vanhempainyhdistyksen toiminta oli lukuvuonna 2009–2010 aktiivista ja mukavaa yhdessä toimimista. Kokouksia järjestettiin toimintakaudella 9 kertaa ja muita tapahtumia seuraavanlaisesti.
Syksyllä leikattiin ruusupensaita matalammiksi ja raivattiin pulkkamäen pohja kuntoon. Joulun alla leivottiin piparkakkutaloja myyjäisiin ja käytiin kaatamassa joulukuusia talkoovoimin. Pikkujoulutapahtumassa oli oppilaille tarjolla leivontaa, askartelua, makkaranpaistoa ja luistelua sekä piparkakkutalojen ja kuusten myyntiä. Laskiaisriehassa päästiin kokeilemaan pulkkamäen luistoa ja luistelemaan sekä paistamaan makkaroita. Oppilaat käyttivät pulkkamäkeä välitunneilla paljon, joten mäen raivaamisesta näytti olevan riemua usealle.
Keväällä ommeltiin talkoovoimin tanssipukuja tanssikoulu Hyrrän kevätnäytökseen. Keväällä koululla järjestettiin myös valtakunnalliseen Maa- ja kotitalousnaisten kampanjaan liittyvä Hyvän mielen ruoka-vanhempainilta. Siellä oppilaat ja vanhemmat saivat lisää tietoa kasviksista ja terveellisestä ruokavaliosta. Vanhempainyhdistys tarjosi kevätlukukaudella oppilaille myös kerhotoimintaa: bändi, kokkikerho ja askartelukerho. Oppilaat ovat osallistuneet kerhoihin innolla. Suuret kiitokset kaikille toimintaan osallistuneille!!!!
Keväisin terveisin,
vanhempainyhdistyksen puolesta, Erja Koskelainen


