15.8.2011
… ja tänään nyt tapahtui vaikka mitä …
Tultiin tutuiksi ja kuulostelin oppilaiden mielialoja kesäloman jälkeen. Käteltiin ja oma nimi lausuttiin, vaikka vähän jännittikin.
Oikean kokoisten pulpettien ja tuolien kanssa meni tovi, mutta sitten päästiin jo pulpetin pohjapaperin valintaan. Sain avukseni avuliaita apuopettajia ja joutuisasti kaikkien pulpetit saivat mieluisan pohjapaperin. Pinkki oli kova sana !
Kouluvälineitä, vihkoja jaettiin. Matematiikan kirja sujahti pulpettiin ja päivän päätteeksi reppuun ensimmäinen läksy merkattuna. Ope taisi olla yli-innokas aloittamaan uutta kouluvuotta.
Loppupäivästä uusi ope juoksi ympäri koulua saadakseen oppilailleen uudet lukujärjestykset muutosten jälkeen, mutta ilman Jukka-opea ei se olisi onnistunut. Taisi olla alkukankea luokan tietokone …
Kommerniemellä ilta jo pimentyy . Saunan ja uinnin jälkeen ope on kuin uudistunut huomista päivää varten. Mitähän se tuo tullessaan ?
16.8. 2011
No, voi mahoton noita open numeroita ! Vai 15.5. oli eilen ! Nyt ne on päivitetty oikeaksi kuukaudeksi. Pahoittelut kömmähdystäni.
Tiistai meni kuin siivillä, vaikka oli harmaa ja sateinen päivä. 3 a-luokassa loisti 23 aurinkoa. Helppo siinä on aurinkolapsia opettaa.
Paikat on nyt vaihdettu open toivomusten mukaan. Järjestäjät määrätty ja yhdessä mietitty, mitä kukin vuorollaan tekee. Hyvin ovat sisäistäneet tämänkin asian.
Päivään mahtui musiikkia, matematiikkaa ja äidinkieltä ilmaisuharjoituksineen. Kyllä nämä lapset lähtevät mukaan luottavaisesti myös luovaan toimintaan. Mitähän kevääseen mennessä vielä keksimmekään !
17.8.
Hienosti ovat lapset tällä viikolla osanneet tulla kouluun oikeaan aikaan. En siis ole sekoittanut heidän päitään. Toisaalta, näinhän 3-luokkalaiset jo toimivat. Olette siellä kotonakin varmaan huomanneet, että lapsenne ovat isompia kuin 1-2-luokilla. Kehitys kulkee siis eteenpäin !
Matematiikassa etenemme vauhdilla ja rutiinejakin olemme saaneet jo luotua. Itsenäistä tehtävien tarkistamista, apuopettajana luokkakavereille ja keskittynyttä tehtävien tekemistä. Mukavasti oppilaat jo uskaltavat viitata apua, kun joku tehtävä tökkii. En ole kuulemma pelottava. Huojentava tieto.
Sitten sukelsimme yllin kirjoihin. Ja juttuja vedestä ( huimia ideoita luokkamme sisustamiseksi!!! ) sekä lukuisia kalajuttuja riitti. Tämä aine on yleensä lasten mieleen ja niinpä kävi nytkin. Tänään kuitenkin aloittelimme “Elämänhallinta-jaksolla” kesäloman jälkeen.
Loppu yhteinen päivä huiskahti KiVa-tuntien parissa. Lauloimme ja juttelimme tärkeistä luokan yhteishenkeen ja kaveruuteen liittyvistä asioita. Nämä lapset osaavat myös keskutella ! Ja lopuksi oli hulvattomia draamaesityksiä, joita onneksi jäi vielä huomisellekin päivälle …
18.8.
Tänään olikin varsinainen Taidepäivä ! Kuvistunneilla kuvitettiin Kesäloman huippukohta tai -kohtia liituväreillä. Mietimme kovasti, miten kuvan saisi kolmiuloitteiseksi ja horisonttiviivastakin oli puhetta. Huomasimme myös, ettei auringolla olekaan yllättäin silmiä ja suuta …
Askartelimme myös hianot boxit pulpetteihin koulusta annettujen kouluvälineiden säilytysrasioiksi. Open työselitykset kuunneltiin hyvin ja tuloksena on monenvärisiä boxeja.
Päivää väritti – tai oikeastaan harmaannutti – SADE . Siis todellakin sade isolla ässällä ! En kuitenkaan kuullut todellisia valituksia sen vuoksi, vaikka monet olivat välillä kuin uitettuja rottia. Toivottavasti kukaan ei nyt vilustunut.
Viimeinen tunti meni TODELLA hiljaisissa merkeissä, kun jokainen kullannuppu istui kirja nenänsä edessä. Päätinpä pitää joka viikko moisen lukutunnin.
Huomenna sitten on lasten äänen vuoro kuulua tällä palstalla. Voi kuitenkin olla, että päivitykseni kirjoituksista venähtävät viikonloppuun, koska joudun lähtemään viikonloppumatkalle Hämeeseen, kotiseuduilleni. Ja tiedättehän te , kuinka hitaita hämäläiset saattavat olla …
20.8.
Lasten ajatuksia viikon varrelta:
- selvisimme ihan hyvin uuden open kanssa
- pelasimme paljon polttista
- perjantaina löydettiin maa-ampiaspesä, jonka ympärillä lenteli perhosia
- oli kivoja tunteja ja läksyjä saatiin sopivasti
- me saadaan tunnilla rytistellä pehmeitä palloja
- muutamalla oppilaalla oli perjantaina vähän kenkku olo alkavan flunssan vuoksi
- me piirrettiin, luettiin, näyteltiin ja opiskeltiin
- perjantaina tietokoneelle oli tullut painovirhe ( oikeesti virhe oli open ! ) Se laittoi, että koulua on 8-12, vaikka piti olla 9-13.
Niinpä, tuota viimeistä pyydän vielä anteeksi kotiväeltä. Jotakin hyvää sekin toi: sain soitella uusiin perheisiin. Kiitos ymmärryksestä !
Lahti-Hämeenlinna-akselilla paistaa aurinko. Kerätään voimia uuteen viikkoon !
22.8.
Uusi viikko, uudet kujeet !
Reippaat 3 a-luokan pojat liikkuivat ensimmäisellä tunnilla ja sitten tulivat myös tytöt kouluun. Pääsimme aloittamaan yhteisen päivän matematiikan lähtötasotestin päässälaskuilla. Toinen yhteinen tunti meni äikän työkirjatehtävien merkeissä. Sitten jo pojat pääsivät kotiin, tyttöjen jatkaessa liikuntatunteja. Jotenkin päivä hupsahti turhankin nopeasti, kun olimme vain nuo kaksi tuntia yhdessä.
Opea helpotti kovasti se, että oppilaiden kasvot ja nimet ovat nyt tuttuja. Nopsaan löysimme yhteisen sävelen !
PS. Terveisiä parille oppilaalle, jotka parantelevat itseään kotona.
Ilma vielä hellii meitä loppukesän auringolla
24.8.
Kiitos muutamasta mukavasta viestistä kotoa, joissa kerrotaan, että joku näitä juttujani todella lukee. Suattaahan nämä harventua aikaa myöden, mutta tuskin kokonaan maltan lopettaa. Ja tarkoitus on myös antaa lapsille mahdollisuus päivittää päivän tapahtumia. Hehän näkevät asiat omasta näkökulmastaan, joka on erinomaisen tärkeä meille aikuisille !
Tänään oli taas mukavaa, kun kaikki olivat päässeet kouluun pienen sairastumisaallon jälkeen. Eilen tiistaina alkoi lasten niin kovin odottama englanti ja innostus on valtava. Komensivat miutkin tervehtimään englanniksi tuntien aluksi. No, leikkiin kun lähdin, niin pistelin sitten englantia vähän enemmänkin. Nythän se on taottava, kun rauta on kuuma. Ja ruokarukoushan jo opeteltiin viime viikolla englanniksi ja osin ranskaksi. Nämä lapset ovat siis kohta valmiita kansainvälisyyteen !
Tämän ja eilisen päivän aikana testailin myös heidän äidinkielen taitonsa. Käsialalla moni jo näpsäkästi kirjoittaa, kunhan malttavat. Lauseita ja luetunymmärtämistä vielä harjoitellaan.
Nyt sitten on naulokoissakin hianot merkit . Ei mene piällysvuatteet viäriin naulakoihin. Tänä vuonna kun käsittelemme paljon veteen liittyviä asioita, niin merkit ovat kaloja. Onneksi kaikkia kaloja ei oikeasti elele meidän vesissämme …
28.8.
Helteisen viikonlopun jälkeen ,salamoiden välähdellessä, muistelen viime viikon viimeisiä koulupäiviä.
Lasten mielestä varmaan ihan huippua oli englannin opiskelun alkaminen. Tulivat Riikka-open tunneilta aina intoa puhkuen. Toivottavasti alkuinnostus kantaa mahdollisimman pitkälle. Siinä varmaan kotiväkeäkin tarvitaan.
Toinen innostuksen kohde oli ensimmäinen nokkistunti … no, se ei ehkä ollut kovin korkeataiteellinen kokemus herkkähipiäisimpien korville, mutta tässäkin innostus korvasi laadun. Kunhan opiskelu etenee , laatuvaatimukset nousevat ! Jos kotiväen korvat eivät kestä näitä nuoria soittajantaimia, ehdottakaa piharakennus- , WC-tai kellarikerrossoittotuokiota . Jouluun mennessä helpottaa …
Kolmas highlight oli käsityötunnit. Kolmas luokka on siitä ihana elämänvaihe, että lapset jo osaavat monet perustaidot , joten he saavat paljon irti uusista kokemuksista, kuten nyt vaikkapa ompelukoneesta tai teknisen luokan tekniikoista. Ulla- ja Tapio-opettajilla on taatusti mukavat oltavat innokkaiden taitajien kanssa.
Perjantaina keräännyimme 3a+3b-luokan oppilaiden kanssa meidän luokkaamme uskonnontunnin lauleloihin. Näitä jatkamme Tapion kanssa kerran kuussa, niin opetussuunnitelman vaatimat virretkin tulevat lauletuiksi porukalla. - Joskin tunnin aluksi lapset yllättivät laulamalla allekirjoittaneelle toisenlaisenkin laulun … Kiitos siitä vielä !
Viikko päättyi lukutuntiin. Oppilaat ovat tuoneet “lukutyynyjä” ( lisääkin saa tuoda ) ja nyt sitten saivat pötkähtää lukemaan valitsemaansa lukudiplomikirjaa lattialle. Tyylejä oli monenlaisia …
Maanantaina 29.8. olen koulutuksessa Rantasalmella. Sijaisena on Kellarpellon koulun luottosijainen Heidi Venäläinen.
31.8.
Olin todella iloinen kuullessani sijaiselta, että tuo maanantaipäivä oli mennyt mukavasti. Annan sille kovasti arvoa !
Tiistaina paiskimme tavallisia koulutunteja. Sitäkin on hyvä opetella tekemään. Äikän ryhmätunnilla oli sitten nauru herkässä, kun pelasimme muistipeliä eläinkorteilla ja muistelimme myös aakkostamista.
Keskiviikon parasta antia oli yltin tunnin Liikennetarkkailutehtävä . Jalkauduimm ulos liikenteen sekaan. Onneksi juuri silloin sääkin suosi meitä. Tarkkailun kohteina oli liikennemerkit, automäärät ja niiden reagointi “eläviin liikennemerkkeihin” eli lapsiin. Toki automerkitkin tuli tarkistettua. Ja hauskinta oli saada autoilijat vilkuttamaan meille ! Siitä saimme lisäbonusta tehtäviin. No, empiirisen tutkimuksen tärkein anti oli se, etteivät kaikki autoilijat suinkaan esim. hiljentäneet vauhtia, vaikka tarkoituksella olimme isolla joukolla liikkeellä ! Osa kyllä jopa pysähtyi suojatielle, kun eivät olleet oikein varmoja meidän tarkoitusperistämme. Se oli hieno ele, jota lapset arvostivat !
Jos siis kylällä nyt liikkuu ihme juttuja kouluaikana tien poskessa seisoneista koulukkaista, älkää huoliko, siellä olimme me – 3a ja ope !
7.9.
No, nythän on SE AIKA vuodesta, jolloin meikäläinen koluaa viikonloput ja iltapäivät mettässä ! Niinpä siis pääsi käymään, että nämä jutut jäivät toiseksi. Asia korjaantunee, kunhan illat pimenevät. Otsalampun valossa on vaikeampi kanttarelleja ja torvisieniä metsästää…
Viime viikon loppu mennä hurahti ilman suurempia kommelluksia. Hiukan jo opea on alkanut kuitenkin vaivata tuntien alkujen ylimääräinen kuhina, ennen kuin kerkiän luokkaan. Lääkkeeksi sitten pistettiin allekirjoitukset sopimuspapereihin , jossa kaikki 23 kirkassilmäistä lupasi asiantilan parantuvan … Aika näyttää, kuinka tässä käy.
Tämän viikon alussa suurin kuhina syntyi kirjastoautolta lainatuista n. 40 kirjasta. Osa sujahti joutuisasti jo pulpettikirjoiksi. Lapset ovat ryhtyneet myös kalastamaan kirjoja. Luokan seinälle viritetyssä aidossa kalaverkossa on kevääseen mennessä taatusti Pietarin kalansaalis, niin innokkaita lapset ovat lukemaan.
Osalla kuhinaa aiheutti tämänpäiväinen PYÖRÄILYPÄIVÄ. 3 ab-luokkien oppilaat ideoivat Liikennemaan ja Taitoradan pyörällä / jalan kuljettaviksi. Ja tapahtuma onnistui yli odotusten ! On kiva meidän opettajienkin järjestää tapahtumia, kun ne sujuvat näin hyvin. Poliisiakin olin pyytänyt paikalle, mutta ei hätää, meillä oli omat poliisit. Toinen puhallutti ja toinen oli manuaalisissa liikennevaloissa. Ja sakkojakin kirjoiteltiin …
Taitorata näytti, jotta pyörää olisi hallittava notkeammin, Liikennemaa taas testasi liikennemerkkejä ja liikenteessä ajamista sekä muiden liikkujien huomioimista. Välillä saivat käydä Kaffilan puolella tankkaamassa.
Huomenna osa koulumme oppilaista osallistuu koulujenvälisiin yleisurheilukilpailuihin. Toivomme kaikille menestystä !
12.9.
Kuinka tämä aika vilistääkään nopsasti ! Komian syysviikonlopun jälkeen odottelemme syysmyrskyä tällä viikolla. Kunhan se ei sattuisi torstailla, kun luvassa on hauskoja lajeja täynnä oleva Liikuntapäivä.
Viikko avattiin komeasti matikan kokeella, joka oli kuulemma erilainen kuin 2. luokalla. Niinpä, lapsetkin huomaavat, että ovat siirtyneet isompien luokalle. Tuskaisia huokauksia ei kuitenkaan kuulunut, vaan kaikki 23 päätä olivat keskittyneesti koepaperin kimpussa. Kohta niitä rupian tarkastamaan …
Huomenna pääsemme kuuntelemaan Ari Paloheimoa jo teitä vanhempia aikaisemmin. Aiheena on nettipelaaminen ja pelaaminen yleensäkin. Aihetta sivuttiin jo tänään suoritetussa kyselyssä, jossa kartoitettiin lasten pelitottumuksia. Tuloksista enemmän huomisessa Vanhempainillassa. Toivottavasti nään teistä mahdollisimman montaa ! Tilaisuus alkaa klo 17.30.
Tällä viikolla on tiedossa monenlaista tapahtumaa ( esim. keskiviikon valokuvaus ), mutta välillä on syytä rauhoittua luokkatunteihin. Niin, ja pitäisiköhän huomenna sivota pulpetit iltaa varten …


