Uutisia

Lumen tulo ja lumipallokielto

On marraskuun alku ja lunta on tuprutellut päiväpäivältä. Vaikka lunta ei ole tullutkaan vielä paljoa, monet ovat kuitenkin saaneet lumipalloja jo heiteltyä.

Täällä Mertalan koulussa sattuu lumipallon heittelystä johtuen joka vuosi onnettomuuksia.

Siitä johtuen Mertalan koulussa on kielto, että lumipalloja ei saisi heitellä. Sitä ei kuitenkaan aina uskota, vaikka siitä varoitellaan ja kuulutellaan ahkerasti. Jos lumipallo, jossa on kiviä tai jäätä, osuu silmään, toisen silmää ei voida enää korvata. Onneksi tällaisia tapauksia ei ole täällä vielä sattunut, että jollain olisi mennyt silmä kokonaan.

Toivottavasti tänäkään vuonna ei sattuisi lumipallojen heittelystä mitään vakavaa. Ja ne jotka eivät tätä kieltoa aina noudata, ymmärtäisivät, että oikeasti jotain voi sattua. Ja voisivat lopettaa tällaisen toiminnan. Se on nimittäin harmi niiden kannalta, joille tällaista sattuu.

-Jaael

********************************************************************

Lumen tulo ja lumipallokielto

Mertalan koulun rehtori Markku Kiiski on kieltänyt lumipallojen heittelyn kouluajalla. Melkein kaikki ovat innoissaan ensilumista ja lumipallot ovat suuri houkutus monelle, mutta lumipallot ovat vaarallisia ja jos sellainen osuu silmään voi sokeutua tai jotain muuta vakavaa voi tapahtua. Välituntivalvojat vahtivat välitunneilla ettei lumipalloja heitellä, mutta jos joku jostain syystä heittelee, voi saada lapunkotiin tai jonkin muun rangaistuksen. Joten LUMIPALLOJEN HEITTELY ON KIELLETTY  KOULUAJALLA!!

-Enni

*********************************************************************

Jipii nyt tulee talvi!!

Lähes kaikkialle Suomeen on vihdoinkin ennustettu lumisadetta. Lunta voi tulla jopa paikoittain 10 cm. Tänään 9. 11 on Suomeen on luvattu lumimyrsky.

Lumisateen ennustetaan jatkuvan myös yön yli ja jopa huomisen puolelle.

Monet lapset odottavat jo innolla pääsevänsä leikkimään lumi leikkejä, hiihtämään sekä luistelemaan.

Myös laskettelurinteiden avautumista odotellaan jo innolla.

- Veera

**********************************************************************

Lumimyrsky Savonlinnaan

Tiistain (9.11) ja keskiviikon (10.11) välisenä yönä Itä-Suomeen on tulossa lumimyrsky.
Sääennustukset ovat lupailleet tiistain ja keskiviikon välisenä yönä matalapaineen aluetta Itä-Suomen ylle. Koska keli on kylmä, sade sataa todennäköisesti lumena.

Tästä syystä ajokelit huonontuvat osassa maata, joten kesärenkailla ei kannata enää pitkään revitellä pitkin katuja.

-Tatu

***********************************************************************

Lunta sataa Savonlinnassa tiistaina 9. marraskuuta 10.

Lumi myräkkä koettelee koko Suomea aamu- ja iltapäivällä.

Lumen ennustetaan jäävän koko suomeen ja sitä ennustetaan jopa 10 senttiä, mutta ensi yönä lumisade laantuu, kun se matkaa Lappiin päin.

-Carita

***********************************************************************

7.-luokkalaisten koulun sisäisen työelämään tutustuminen

Kaikki Mertalan koulun 7 – luokkalaiset osallistuivat tettiin. Ensimmäisenä Oli a- luokka, sitten b, c, d, e ja f. Nyt Tet:issä on menossa c-luokka. Työajat ovat 10-13 ja 12-15. Työ ajan aikana he putsaavat koko koulun. He aloittavat yleensä siivoamisensa ala-asteen puolelta ja jatkavat ylä-asteelle. Tämä oli 7-luokkalaisten ensimmäinen tet. Heille on tulossa tet jaksoja lisää keväällä.

-Jarkko

*********************************************************************

KiVa-koulutunnarin julkistaminen ja palkitseminen

Mertalan koulussa oli KiVa-koulutunnari – kilpailu. Koulun oppilaat saivat tehdä koululle oman tunnarin. Oppilailla oli aikaa valmistella tunnaria muutama kuukausi.

KiVa-koulutunnarit julkistettiin ja palkinnot jaettiin 4.11 koulun salissa, jonne olivat kokoontuneet kaikki Mertalan koulun oppilaat. Kolme parasta palkittiin. Ala-asteen 6A- luokka palkittiin, ylä-asteelta 7A, ja voittajaksi selviytyi 7D- luokan tunnari.

Voittajan valitsivat opettajat, jotka kuuluivat tuomaristoon. Lisäksi tuomaristossa oli kaksi 8- luokkalaista oppilasta.

Palkinnoksi oppilaat saivat suklaalevyt. 7D-luokan tekele on nyt koulumme oma tunnari.

- Sanna

**********************************************************************

KiVa – Koulutunnarin julkistaminen

7.D luokka voitti 1. palkinnon Mertalan koulun tunnari kisassa, kun se torstaina 4.11 julkistettaan Mertalan koulun salissa. Toisen palkinnon jakoivat 6. luokan tyttö ryhmä ja poika ryhmä  ja kolmanneksi 7.A luokan oppilaita. Kunniamaininnan sai kuudennen luokan tyttö ryhmä.

Kun raha palkinnot  ja kunniamaininta oli jaettu kaikki osallistuneet saivat suklaalevyt.

-Sanni

*********************************************************************

Kiva koulutunnari julkistaminen.

Viime viikolla Mertalan koulussa saatiin  voittajaluokka kiva koulu tunnarikilpailulle ja voittajaluokka on 7d! Heidän video oli huolella tehty. voittajat sai palkinnoksi suklaalevyn Fazerin sinistä tai Geisha levyn. Minä tunnen yhden heistä kun olin samalla luokalla hänen kanssa.

-Jesper

*********************************************************************

Market nousee Nesteen kentälle

Neste huoltoaseman viereiselle nurmikentälle on nousemassa uusi Market.

Rakennustyöt ovat jo alkaneet ja kaupan rakenteita on alettu

kokoamaan.

Ennen enempiä lumia perustukset tulisi saada valmiiksi, jonka jälkeen sisätilojen rakennus alkaa.

-Lasse

*********************************************************************

3D-tekniikka vihdoinkin Savonlinnaan

Savonlinnaan Killa -elokuvateatteriin tuli vihdoinkin 3D-tekniikka jo 7 kuukauden odotuksen jälkeen.

Tarja Piiroinen kertoo tilauksen Killan 3D-laitteistosta tehdyn maaliskuussa ja ensimmäiset kolmiulotteiset elokuvat oli tarkoitus näyttää jo heinäkuussa.

3D:stä tuli kuitenkin maailmanlaajuinen ilmiö, ja vain yksi tehdas toimitti kaikkiin maailman digiprojektoreihin yhden osan, joten tehdas ei pystynyt toimittamaan tilauksia järjestyksessä ja ajallaan. Tämän takia aika venyi neljästä kuukaudesta seitsemään kuukauteen.

Nyt Savonlinnassa kuitenkin on 3D-laitteisto ja niillä on jo koekatseltu elokuvia. Tällä hetkellä 3D-esityksiä killassa ovat Itse ilkimys 3D ja Saw VII 3D.

- Niko

*********************************************************************