Teemavuosi: Kestävä kehitys
Tänä vuonna painopistealueena on tapakasvatus. Kiinnitämme entistä enemmän huomiota hyviin tapoihin ja kohteliaaseen käytökseen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Emme kuitenkaan unohda viimevuotisia, jo hyvään alkuun päässeitä asioita.
Kestävän kehityksen kasvatuksen ja koulutuksen päämääränä on lisätä oppilaan valmiuksia ja motivaatiota toimia ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Koulun tulee kasvattaa ympäristötietoisia, kestävään elämäntapaan sitoutuneita kansalaisia, jotka osaavat rakentaa tulevaisuutta ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestäville ratkaisuille.
Tavoitteena on, että oppilas oppii
- ymmärtämään ympäristönsuojelun välttämättömyyden ja ihmisen hyvinvoinnin edellytykset ja niiden välisen yhteyden
- havaitsemaan ympäristössä ja ihmisten hyvinvoinnissa tapahtuvia muutoksia, selvittämään syitä ja seurauksia sekä toimimaan elinympäristön hyväksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi
- arvioimaan oman kulutuksensa ja arkikäytäntöjensä vaikutuksia ja omaksumaan kestävän kehityksen edellyttämiä toimintatapoja
- edistämään hyvinvointia omassa yhteisössä sekä ymmärtämään hyvinvoinnin uhkia ja mahdollisuuksia globaalilla tasolla
- ymmärtämään, että yksilö rakentaa valinnoillaan sekä omaa tulevaisuuttaan että yhteistä tulevaisuuttamme, ja toimimaan rakentavasti kestävän tulevaisuuden puolesta.
Menetelmiä tavoitteiden saavuttamiseksi:
Kierrätys
- Laaditaan oman koulun tarpeisiin yksinkertainen ja selkeä ohjeisto jätteiden käsittelemiseksi. Ohjeistossa kerrotaan mm. Kuinka lasi, metalliromu, biojäte, ongelmajäte, puu- ja tekstiilijäte, muovit, paperit, pahvit, maitotölkit jne. käsitellään ja lajitellaan sekä mihin paikkoihin ne kootaan koulussamme.
- Uusiokäytetään omia jätteitämme tehokkaasti(jätepalat, monistepaperit, oppikirjat jne.)
- Koulu muovipussivapaaksi vyöhykkeeksi, tekstiilityössä ommellaan lainattavat koulukassit jätekankaista tilapäiseen kuljettamiseen.
- Lajittele lelusi-viikko. Lapset lajittelevat omat lelunsa siten, että lelut joilla ei leikitä enää, tuodaan koululle ja vaihdetaan johonkin toiseen. Näin kaikki saavat ”uusia” leluja.
Säästäminen
- Luokissa pyritään kulutuksen vähentämiseen yleisesti
- Hankinnoissa otetaan huomioon kestävän kehityksen näkökulma
- Tehostettu vihkojen käyttö (ei jää tyhjää)
- Harkintaa monisteiden tekoon; esim puolikkaat arkit tiedotteiksi ja kaksipuoliset monisteet
- Vähennämme paperijätettä. Kilpailu eri luokkien välillä, missä syntyy vähiten paperijätettä viikkoon.
- Opetellaan säästämään energiaa osallistumalla tilapalvelun energiansäästöohjelmaan tammikuusta 2011 lähtien (sähkö, vesi, lämpö) .
Siisteys
- Oppilaskunnan jäsenet toimivat ”väijyinä” , eli vahtivat vessavalojen sammuttamista (tulokset kuukausittain ilm. taululle), pihojen siisteys, pukuhuoneiden siisteys, roskien lajitteluastiat luokissa, lattioiden siisteys, naulakoiden järjestys, pulpettien siisteys
- Järjestäjillä jatkuva valvonta: sisäkenkien käyttö, keräyspaperin tyhjennys.
- Opettaja valvoo viikoittain pulpettien järjestystä, pulpettikarttaan merkintä pitääkö jäädä siivoamaan välitunniksi. Tulokset kootaan ja joulun alla palkitaan oman pulpettinsa parhaiten siistinä pitänyt oppilas.
- Oma luokka, oma naulakko, oma pulpetti – omista tavaroista ja ympäristöstä huolehtiminen mitä siistimpi oppimisympäristö, sitä rauhallisempi luokka ja opettajat
- Pihansiivoustalkoita yhdessä vanhempien kanssa
Terveys ja liikunta
- Liikunnan lisääminen: joka välitunnilla juostaan ”kiitolinja” läpi.
-Joka kuukausi yksi välitunti, jolloin leikitään koko koulun henkilökunta ja oppilaat yhdessä.
- Syksyllä ja keväällä voi pyöräillä kouluun!
- Liikutaan ja levätään sopivasti!
-Liikuntaan suuntautuvat retket.
Ravinto
- Ruokajätteen vähentäminen, joka viikko jokin päivä jolloin ei ole biojäteastiaa.
- Terveellinen ravinto.
-
Lähiruoka kunniaan!
Kulttuuri
- Järjestetään luontopolkuja ja tehdään retkiä (puolukka ja sieniretki) ja opintomatkoja, mm. Nousialan jäteasema, kevätretkelle Punkaharjun kansallismaisemaan.
- Kiva-koulu-hankkeen jatkuminen
- Kulttuuriperinnön vaaliminen (kädentaitoihin painotus).
-Valinnaisaineena retkeily.