Subscribe to Mun juttu!RSS

Lenita Toivakka; Lukio vs Ammatillinen koulutus

marraskuu 13, 2008 · Tulosta

  1. Lenita Toivakka @ Marraskuu 13, 2008 klo 15:16

    Lukio vai ammatillinen koulutus?

    Tulevan jatko-opiskelupaikan valinta askarruttaa varmasti kaikkia peruskoulun päättäneitä. Onneksi nykyään valinta ammatillisen ja lukio-opiskelun välillä ei sulje yhtään ovea. Ammatillisen perustutkinnon jälkeen pääsee halutessaan tekemään jatko-opintoja, aivan kuin lukionkin. Ammatillisen koulutuksen puolesta puhuu tietysti sen tarjoama ammattitaito: opiskelija oppii ammatin ja voi siirtyä tutkinnon suorittamisen jälkeen suoraan työelämään. Lukio taas on sopiva paikka opiskelijoille, jotka ovat olleet tietopohjaisiin aineisiin suuntautuneita ja suunnittelevat opiskelevansa tulevaisuudessa korkeakoulussa tai yliopistossa. Lukio ei valmista ammattiin, mutta siellä oppii lisää yleissivistäviä tietoja ja taitoja joista on varmasti hyötyä myöhemmin. Tulevaisuudessa ristikkäinen kurssitarjonta lukioiden ja ammattioppilaitosten välillä lisääntyy. On havaittu, että erityisesti pojat hyötyvät päästessään lukio-opintojensa ohella harjoittamaan myös kädentaitoja. Nykyään on tarjolla useita erilaisia mahdollisuuksia niin lukio-opintojen kuin ammatillisen tutkinnonkin suorittamiseen. Esimerkiksi oppisopimuskoulutus tarjoaa monelle nuorelle mielekkään tavan hankkia ammattiosaamista työssään. Päteviä ihmisiä tarvitaan tulevaisuudessa varmasti joka alalla, mutta erityisesti ammatillisista osaajista alkaa olla jo pulaa. Siinä mielessä ammatillinen koulutus voi olla hyvä valinta monelle nuorelle. Siksi onkin erittäin hienoa, että päätös ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseksi on tehty: opetusministeri Sarkomaa on lisännyt aloituspaikkoja 4000 ensi vuonna.

  2. Lenita Toivakka @ Marraskuu 13, 2008 klo 15:17

    Minun visioni tulevaisuuden ammatillisista opinnoista

    Ammatillisten opintojen vetovoimaisuus tulee kasvamaan tulevaisuudessa, samoin tutkintojen arvostus. Jo nyt monella alalla on pulaa kädentaitajista. Ammatillisia tutkintoja voi tulevaisuudessa suorittaa yhä useammalla eri tavalla ja erilaisia väyliä pitkin. Myös tutkintojen sisältöä kehitetään niin, että koulutustarjonta ja työelämän tarpeet kohtaavat paremmin. Samalla myös varmistetaan, että yhä useammat ammattiin valmistuvat pääsevät heti mukaan työelämään.

    Täydennyskoulutusta ja aikuiskoulutusta kehittämällä ammattitaitoa lisätään. Samalla myös jo tutkintonsa suorittaneet pääsevät päivittämään osaamistaan, jotta se vielä paremmin vastaisi työelämän alati muuttuviin tarpeisiin. Tärkeää on tulevaisuudessa lisätä myös yrittäjä-opintoja ammatillisessa koulutuksessa. Koulunpenkiltä yritystä harvemmin perustetaan, mutta kokemuksen kartuttua voi aueta mahdollisuus ammattitaidon hyödyntämiseen myös yrittäjänä.

Kommentit

Olisiko sinulla kommentoitavaa aiheesta?