Subscribe to Mun juttu!RSS

Vko 46 Retki Mäntyharjulle.

marraskuu 21, 2008 · Tulosta

Me Mikkelin seutukoordinaattorit kävimme torstaina 13.11. tutustumassa Mäntyharjun lukioon ja vaihdoimme paikan päällä hankkeeseen liittyviä näkemyksiä vierailun isäntänä toimineen rehtori Leevi Norrenan ja Ristiinan lukion rehtori Matti Hämäläisen kanssa.
.
Lukiorakennus hohteli remontin jäljiltä ja tilat tuntuivat suorastaan houkuttelevan oppimisen pariin. Suunnittelussa oli selvästi huomioitu se, että modernissa lukiossa tarvitaan erilaisia tiloja – tiloja pienryhmille ja suurryhmille sekä lisäksi käyttötarpeiden mukaan muokattavissa olevia. Rehtori ja opettajat tuntuivat olevan tyytyväisiä koulurakennukseen. Ja mikäs on ollessa, kun he olivat itse päässeet mukaan suunnittelutyöhön.
.
Keskusteluissa molempien rehtoreiden ja mäntyharjulaisten opettajien kanssa selvisi viimeistään se, kuinka erilaiset haasteet (ja tietysti myös mahdollisuudet) on tähän koulutusyhteistyöhön liittyen, kun verrataan pienehköä, kymmenien kilometrien päässä Mikkelin torilta olevaa lukiota ja isoa, keskustassa toimivaa lukiota. On yltiöoptimistista kuvitella, että samat yhteistyömallit luontuisivat molemmille. Suurin haaste koko hanketta ajatellen onkin varmaan se, kuinka löydämme jokaiselle yksikölle parhaiten sopivan yhteistyömuodon. Optimaalinen yhteistyö vahvistaa kutakin yksikköä ja täydentää tarjontaa – ei heikennä nyt olemassa olevaa eikä rajaa oleellisia asioita pois. Kas siinäpä meille haastetta!
.
Pirjo Marjukka

Kommentit

Olisiko sinulla kommentoitavaa aiheesta?