Tervetuloa Nojanmaan liikkuvan koulun kotisivuille!
Liikunta eri muodoissa on meille tärkeä asia. Haluamme tarjota oppilaillemme liikuntaa muulloinkin kuin liikuntatunneilla. Hyvä mahdollisuus tähän on välitunneilla, eri oppiaineiden yhteydessä ja kotimatkoilla. Välitunneilla leikit, erilaiset välineet ja kisat innostavat toimintaan. Luontoretket, pyöräily- ja kävelymatkat eri kohteisiin kaupungilla ovat hyötyliikuntaa parhaimmillaan.
Lapset liikkuvat mielellään. Koululaisten mielestä liikunta on yksi suosituimmista oppiaineista. Lapset liikkuvat liikkumisen riemusta ja ilosta. Harva vielä ajattelee liikunnan terveys- ja kuntovaikutuksia. Lapsuus on aika, jolloin luodaan pohja aikuisiän liikuntaharrastuksille. Siksi lapsille pitäisi tarjota paljon erilaisia ja positiivisia liikuntakokemuksia. Eri lajien liikuntataidot opitaan helposti lapsena ja ne antavat pohjaa aikuisiälle. Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen jo lapsena on helpompaa kuin kelkan kääntäminen aikuisiällä pakon sanelemana.
Liikunta on myös luonteva osa koulun oppilashuoltoa, koska se ennalta ehkäisee fyysisiä ongelmia ja tiedetään, että liikunnalla ja oppimisella on positiivisia yhteyksiä. Liikunnan parissa tulee luonnollisesti harjoitettua sosiaalisia taitoja. Yhteistyötaidot kehittyvät ja oppiminen on toiminnallista.
Koulumme ympäristöineen tarjoaa erinomaiset puitteet liikunnalle. Piha-alueen suuri hiekkakenttä on sopiva palloiluun ja se välttää myös yleisurheilun eri lajien harjoitteluun. Talvella pihalla on luistelukenttä ja hiihtoladut. Hiihtolenkkiä voimme jatkaa valaistulla kuntopolulla ja ympäröivä metsä antaa mahdollisuuden suunnistamiseen. Koululla on myös oma uima-allas ja iso liikuntasali sisäliikunnan harrastamiseen.
