“Arkisto”

Olen kerännyt tänne aikaisempia viestejäni pois etusivulta:

30.1.12

Laitoin tänään oppilaiden mukaan henk.koht. tiedotteet mahdollisista läksy- yms. unohduksista. Unohtelut ovat vähentyneet luokassa tämän lukuvuoden aikana todella paljon, ja muutenkin oppilaat tuntuvat kantavan enemmän vastuuta tehtävistään ja omasta oppimisestaan itse. Hieno juttu!

 

6. luokan leirikoulun ennakkolasku on tullut maksettavaksi. Lasku on 51,50 e /oppilas ja tuon summan tulisi olla luokan tilillä pe 20.1. mennessä. Lisää tietoa asiasta tulee kotiin pe 13.1. reppupostissa.

Tuikkujahti jatkuukin vielä tammikuun ajan eli tyhjät tuikkukynttilöiden kuoret kannattaa tuoda koululle. Luokassa onkin jo iso säkillinen kuoria odottamassa laskemista..

 

13.12. Oppilaille reppupostissa tietoa tulevista koulupäivistä. Oppilaat saavat välitodistuksessaan ensimmäisen kerran arviointinsa numeroilla (4-10) ja myös käyttäytyminen arvioidaan. Käyttäytymisen arviointiin ovat osallistuneet kaikki oppilasta opettavat opettajat, ja arviointikriteerit löytyvät koulun nettisivuilta kohdasta opetussuunnitelma.

24.11.2011

Luokalle on nyt avattu tili, jolle voitte säästää rahaa ensi vuoden leirikoulua varten. Lähetän tarkemmat ohjeet ja tilitiedot oppilaiden reppupostissa.

Osallistumme Savonlinnan seudun jätehuollon järjestämään Tuikkujahtiin, jossa kerätään joulukuun aikana mahdollisimman paljon tuikkukynttilöiden alumiinikuoria. Parhaat luokat palkitaan rahapalkinnoilla, joten tässäkin on ympäristökasvatuksen lisäksi pieni mahdollisuus kartuttaa luokan leirikoulukassaa.

Olette varmasti huomanneet kotona oppilaiden ahkeroivan projektityön parissa? Teemme historian, äidinkielen ja kuviksen tunneilla Egypti-lehteä, jonka pitää olla valmis ma 5.12. Kotityötäkin on tarkoitus tehdä mm. laatimalla tietotekstejä ja kuvia. Tekstejä saa myös kirjoittaa puhtaaksi kotona koneella. Tekstit voi tulostaa kotona tai sitten lähettää minulle sähköpostiin koulussa tulostettavaksi. Väritulostus onnistuu koululla.

 

4.11.2011

Sähköpostiosoitteeni on nyt vaihtunut fi-päätteiseksi eli uusi osoitteeni on:

tiia.jaatinen@savonlinna.fi

 

13.10.2011

Vanhempainillasta:

Sari-ope kävi kertomassa englannin opiskelusta

  • kotiläksyä vanhemmille: Kysykää lapsiltanne mitä ovat muistipeli, lattiasanat, paniikkisanasto?
  • alkusyksy on mennyt tutustuessa ja uuden open työtapoihin totutellessa
  • ensimmäinen isompi koe on ensi viikolla
  • sanakokeitakin tulee jatkossa
  • englannin opiskelu vaatii kotityötä, välillä aika paljonkin

Kuudennen luokan leirikoulu (varaus on tehty Rantasalmelle 10.-12.9.2012)

  • leirikouluohjelman ja kustannusten esittely (kustannuksia tulee n. 200 e/oppilas eli leirikoulumaksua n. 170 e + kuljetuskustannukset todennäköisesti 20-30 e)
  • rahoitus: rahankeruuseen ei ollut halukkuutta, luokalle avataan tili, jolle voi säästää rahaa tai vaihtoehtoisesti maksaa leirikoulun kahdessa erässä (ensi talvena ja syksyllä)
  • tilinhoitajaksi lupautui Taru Mustapää, kiitos Tarulle!
  • leirikouluun osallistuminen ei ole pakollista (päivät voi olla koulullakin rinnakkaisluokassa)

Oppilaan mahdolliset poissaolot ja tehtävien tekeminen poissaoloajalta

  • tukiopetus (torstaisin 13-14 varattu aika lukujärjestykseen, ilmoitetaan erikseen)
  • selvitättehän läksyt?
  • ilmoitus poissaolosta koululle/opelle aamupäivän aikana
  • asioiden opettaminen ja tehtävien tekeminen lomamatkojen ajalta

-       viikon aikana mennään aika paljon asioissa eteenpäin

-       ei riitä, että oppilas tekee tehtävät jotenkin, vaan asiat pitää myös oppia

-       jos oppilaalle jää paljon ”aukkoja” tietoihin esim. matikassa, kiinniottaminen on työlästä

Yhteydenpito

  • nettisivuille päivitetään ajankohtaiset asiat (luokan kuulumisia aika ajoin, ilmoittakaa jos tarvitsette paperiversion) http://edu.savonlinnaseutu.fi/nojanmaa
  • puhelin koululle ja opelle, tekstiviestit myös
  • sähköposti (open osoite muuttuu lähiaikoina savonlinna.fi -päätteiseksi, asiasta tiedotetaan)
  • reissuvihko
  • oppilaspalaverit lukuvuonna 2011-12 tarvittaessa
  • vanhempainilta syksyllä
  • 6. luokalla arviointikeskustelut välitodistuksen jakamisen yhteydessä (tammikuussa?)
  • yhteyttä saa ottaa ja kuulumisia kysellä esim. sähköpostin välityksellä

 

Läksyistä

  • lukemista ja tekemistä enemmän kuin aikaisemmin
  • lukuläksyt tärkeitä
  • kokeisiin lukeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin
  • seuratkaa lapsenne kotitehtävien tekemistä, tarvitseeko jatkuvasti apua? – yhteyttä opettajaan
  • viidesluokkalaisen tulisi osata ottaa itse vastuuta koulutyöstään ja huolehtia läksyistä ja koulutarvikkeista
  • kuitenkin yksilöllisiä eroja on, ja osa oppilaista tarvitsee sekä vanhempien että opettajan apua ja muistuttelua

27.9. 2011

Hienosti meni Soininmäen syysretki! Sää oli retken alkupuolella todella sateinen, mutta oppilaat olivat reippaita ja pääosin varusteet olivat kunnossa. Kävelymatkaa kertyi yhteensä noin 8 km, joten ihan kunnon lenkki tehtiin. Mustalammen laavulla pidettiin evästauko ja paistettiin makkaraa. Mukava päivä kaiken kaikkiaan, sateesta huolimatta. Oppilaita voi kiittää hienosta asenteesta!

8.9.2011

Koulunkäynti on nyt päässyt kunnolla alkuun ja monenlaisia tapahtumiakin on näihin ensimmäisiin viikkoihin mahtunut. Elokuun lopussa vierailimme luontokeskus -Oskarissa Rantasalmella. Vierailun aiheena olivat luonnonpuistot ja saimaannorppa. Uusi oppilaskunnan hallitus on valittu vaaleilla ja esittäytyy koko koululle päivänavauksessa pe 2.9. 4.-6.-luokkien solussa on käsitelty liikenneteemaa, erityisesti pyöräilyä. Pyöräilypäivä sujui hienosti ke 7.9. Palautettakin on vielä oppilaille tulossa.

Koko koulun yhteinen vanhempainilta on suunnitteilla ja siitä tiedotetaan heti päivämäärän varmistuttua. Jatkamme siitä todennäköisesti omassa luokassa, lähinnä kuudennen luokan leirikoulusta keskustellen. Leirikoulusta on tehty alustava varaus ensi vuoden syksylle Rantasalmelle (vko 37). Sisältö on vielä avoin, mutta aion pyytää tarjousta syksyn aikana, jolloin hintakin varmistuu. Raha-asioita varten meidän täytyy avata luokalle tili, ja joku vanhemmista tarvitaan tilinhoitajaksi. Minä se en voi olla. Näistäkin asioista sovitaan sitten vanhempainillassa.

Toivoisin kaikkien palauttavan paperitiedotteet allekirjoitettuina, vaikka aina lapuissa ei sitä “nähnyt”-viivaa olekaan. Pysyn paremmin kartalla siitä, kuka on muistanut tiedotteen kotona näyttää.

Ja vielä yhteydenpidosta sen verran, että pidän mielelläni yhteyttä sähköpostitse. Mikäli teillä on aktiivisessa käytössä oleva sähköpostiosoite, ja teille sopii yhteydenpito lastanne koskevissa asioissa sen välityksellä, ilmoittakaa osoite minulle. Aika monen vanhemman osoite minulla jo onkin.

Ensi viikolla sitten yleisurheillaan ja pyöräillään Kyrönniemen kentälle. Syysretki Soininmäelle on luvassa ti 27.9. Siitä sitten tarkemmin lähempänä.

Syysterveisin, Tiia

 

15.9.

Pyöräilyasiat ovat olleet esillä 4.-6.-luokissa paljon viime viikkoina. Muistattehan, että pyöräily koulun piha-alueella on kielletty klo 8-14 välisenä aikana? Päiväkodin suunnasta tulevat oppilaat on ohjeistettu ajamaan pyöräparkkipaikalle kentän takalaitaa pitkin tennishallien edestä. Jos kentällä on oppilaan saapuessa liikuntatunti menossa, täytyy tietenkin väistää esim.jalkapalloa pelaavia oppilaita. Taluttaakin voi. Kyseessähän on ihan oppilaiden turvallisuuteen perustuva sääntö: pihalla pelaavat, leikkivät ja juoksentelevat lapset voivat jäädä pyöräilijän alle.