PIENIÄ ASIOITA
”Kun puuttuu pieniin asioihin lasten ja nuorten kasvatusasioissa, ei tarvitse puuttua isoihin.”
Talvisalon koulu jatkaa edellisenä lukuvuonna aloitettua kestävän kehityksen teemaa painotuksenaan tänä lukuvuonna hyvät tavat. Hyvien tapojen esiin nostaminen on tärkeä osa koulun kasvatustehtävää ilman erityistä painotustakin, mutta olemme Talvisalossa havainneet tapakasvatuksella olevan tilausta. Aikuisten hyviksi tavoiksi kokemat hyvään käytökseen ja käytöstapoihin kuuluvat asiat eivät välttämättä ole kaikkien lasten ja nuorten hallussa tai niitä ei koeta tärkeiksi – enemmänkin pikkuasioista niuhottamiseksi. Pyrkimyksenämme on tulevan lukuvuonna ottaa kouluna tässä kestävän kehityksen teemassa askelia eteenpäin. Hyvien käytöstapojen ” hanskaaminen” vie meitä jokaista aivan varmasti elämässä eteenpäin.
Mitä ne hyvät tavat sitten ovat? Hyvät tavat voisi tiivistää yhdeksään kohtaan seuraavasti:
Tervehdi ihmisiä! Ei ole mukavampaa kuin ystävällinen tervehdys.
Hymyile lähimmäisillesi! Murjotus työllistää 72 lihasta, hymy vain 14.
Puhuttele toista nimellä! Oma nimi on kauneinta musiikkia.
Ole ystävällinen ja avulias! Jos haluat ystävän, ole ystävä.
Ole kohtelias! Näytä, että iloitset jokaisesta tehtävästäsi.
Jaa anteliaasti kiitosta! Ole varovainen moitteissasi.
Ota huomioon toisten näkökannat! Asiassa on kolme puolta: sinun, minun ja oikea.
Palvele auliisti! Tärkeintä on se mitä teet toisille.
Lisää tähän hyvä huumorintaju, annos kärsivällisyyttä ja hiukan nöyryyttä, niin saat moninkertaisen palkkion!
Näillä eväin mukavaa kouluvuotta toivotellen,
Tuomo Nurmela
rehtori